Kalliolta näkee kauas Avoin kanava päätöksenteosta

ja musiikki soi...

Lapsena leikittiin monasti kutsuilla ja nuorten tapahtumissa leikkiä, jossa kierrettiin salia musiikin soidessa. Kun sitten musiikki katkesi, piti kirmaista lähimmän tuolin luo, istuutua...ja seisomaan jäänyt ressu putosi pelistä pois. Lasten leikit ovat oikeastaan julmia, mutta heijastavat aikuisten todellisuutta.

Kunnallishallinnossa on toisin. Musiikki soi, mutta tuolit ovat jo varatut. Välillä tuolinsa varanneet lähtevät salista ulos. Silloin voisi heidän tuolinsa laittaa sivuun ja jatkaa ilman heitä vähemmillä tuoleilla. Mutta ei, sillä kunnallishallinnossa nukutaan Ruususen unta irti tämän taloustilanteen todellisuuksista.

Ihmisen kasvun ja yritysjohdon strategisen ajattelun arvostetut gurut kertovat suuren suosion kera kuinka muutos on mahdollisuus. Kunta-alan toimijoille heidän viestinsä kaikuu joko kuuroille vaikkukorville, tai heidän unensa on niin syvää, että vain ihme heidät herättää.

Siuntiossa on kunnan 7 ylimmästä toimijasta 5 lähtenyt salista kesken leikin. Minä vähentäisin tuoleja.

Sillä kunnan vastuista suurin osa - reilusti yli puolet - niin taloudellisesti kuin asukaspalvelullisestikin on siirretty jo Lohjan pyörittämäksi. Silti vähiä jäljelle jääneitä tehtäviä tekemään halutaan sama määrä henkilöitä.

Kuka heidän palkkansa maksaa? Sinä ja minä. Mihin hallinnossa tarvitaan niin monta tuolia? Lisäksi SuurPorkkalan tai SuurLohjan kuntaliitosten tullessa meillä on uudet vastavalitut virkamiehet, joille maksetaan palkkaa 5 vuotta vaikka hommia ei olisikaan. Huh hah hei...

Taloushallintoa Siuntiossa ei ole osattu pyörittää moneen vuoteen, mahtaako kukaan eläkkeellä olevista toimijoista muistaa koska viimeksi se toimi? Silti joku haluaa tuottaa palvelut kunnassa, vaikka paljon osaavampia ja taloudellisempia, kirjanpito- ja talousseurannan palveluntarjoajia on tyrkyllä vaikka kuinka.

Ainoa järkevä päätös on vihdoin ulkoistaa taloushallinto, jota ei osata. Talouspäällikön käynnissä olevan rekrytoinnin voi unohtaa ja uuden kunnanjohtajan tehtäväksi annetaan valvoa ja varmistaa taloushallinnonpalvelutarjoajan suoritteet.

Kunnan henkilöstö voi huonosti, koska kukaan lähteneistä toimijoista ei kokenut henkilöstön asiaa omakseen. Kenelläkään ei ollut siihen osaamista, haluja tai koulutusta. Opetus- ja sivistystoimessa on eniten ihmisiä töissä kunnassa, eli sinne henkilöstöjohtamista eniten tarvitaan. Ainoa järkevä päätös on yhdistää kaavailtu henkilöstöjohtajan ja sivistystoimenjohtajan virka.

Kuntaan ollaan valitsemassa kunnanjohtaja maanantaina. Oleellisin kompetenssi, joka hänellä tulee olla, on kunnan strateginen johtaminen - etenkin kunnan talouden johtaminen, ennustaminen, investointien suunnittelu, kuntaliitosneuvottelut ja kuntaliitosten vaikutusten syvällinen arviointi.

Kunnan säilyessä itsenäisenä hänen on oltava se veturi, joka luo kunnalle oman houkuttelevan ilmeen, johon tarttuvat niin yritykset kuin uudet kunnan asukkaat. Siuntiosta tehdään silloin houkutteleva paikka asua, yrittää ja käydä.

Kenestä hakijoista on siihen? Jos ei ole kenestäkään niin tarvitaanko häntä? Palkataan sen sijaan henkilöstöjohtaja. Siihen on tarve, kaikki muu on muutosvastarintaa.

Kunnallisen alan toimijat eivät ilmeisesti koskaan saaneet kokea samaa leikkiä lapsuudessaan kuin minä. Julman lasten leikin sijasta kunnissa on kyseessä pehmeän pehmeä saippuadraama.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja